Valokuvaus

Kuvauskalustooni kuuluvat
Canon EOS 7D
Canon EF 50mm f/1.4 USM
Canon EF-S 60mm f/2.8 Macro USM
Canon EF-70-300mm f/4.0-5.6 IS USM
Canon EF-S 10-22mm f/3.5-4.5 USM

Ensimmäisen kamerani, Minoltan pokkarin, olen ostanut jo melko pienenä tyttönä 2000-luvun alkupuolella. Minoltan hajoamisen jälkeen täytyi ostaa parempi pokkari, jolloin päädyin Canonin Ixukseen. Se palvelikin minua, ja myöhemmin vanhempiani, varsin hyvin. Vuonna 2007 kuitenkin päätin, että tarvitsen järjestelmäkameran päästäkseni paremmin toteuttamaan valokuvausharrastustani. Tuo oli sellaista aikaa, jolloin jokaisella vastaantulevalla ei vielä ollut järkkäriä eikä niiden hinnat olleet yhtä halpoja kuin nykyisin, mutta kehitys nykyiseen tilanteeseen oli jo selkeästi alkamassa.

Pitkän säästämisen lopuksi kävin isäni kanssa ostamassa minulle ikioman järkkärin! Se oli Canonin EOS 400D kittiputkella varustettuna. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja pian omistin myös makro-objektiivin, sitten valovoimaisen perusputken ja myöhemmin vieläpä telezoomin. Matkoilla on tullut kaivattua jopa sitä kittiputken laajempaa puolta kun ei tuo viisikymppinen kaikista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta ihan mihin vaan taivu. Näin ollen joululahjaksi hankin itselleni Canonin 10-22 millisen laajakulman ja tyytyväisempi en voisi olla!

Lisäksi minulla on isäni 70-luvulla ostettu Nikkorin filmijärjestelmäkamera ja siihen muutama eri putki. Välillä filmikuvaus ottikin tuulta alleen ja ihan kivoja otoksiakin sain aikaiseksi. Nyt ei ole taas pariin vuoteen tullut tartuttua filmijärkkäriin, lähinnä kalliin kuvien teettämisen vuoksi.

Valokuvauksessa isoimmat haasteeni ovat varmasti oma asenteeni ("Minulla on ihan liian hieno kamera kuvaustaitoihini nähden" ja muut kootut tarinat) ja itseluottamuksen puutteeni kuvaamisen suhteen. Näistä luultavasti myös juontuu hyvin vaihteleva kuvausinspiraationi ja -motivaationi. Lisäksi minun pitäisi huomattavasti useammin vain päättää lähteä kuvaamaan, meni sitten syteen tai saveen. Mutta sinne sohvan nurkkaan on niin mukavaa käpertyä eikä tarvitse miettiä omaa surkeuttani valokuvauksen suhteen.

Luulen, että maisemanvaihdos asumispaikan suhteen voisi tehdä terää myös valokuvaukselle. Lisäksi syksyn aikana kotiini muuttava koiranpentu luultavasti tekee aika hyvää kuvausmotivaatiolleni!